Tänään ajattelin kertoa teille lisäksi myös omista bongailuista. Yksi ilta viimeviikonloppuna koitui pitemmäksi suhteeksi. Kyseessä on siis mies joka on kohta 18 vuotta eli hieman minua vanhempi :D Olimme viettämässä ystävieni kanssa hieman siideri pitoista tyttöjen iltaa Väiskissä, josta päädyimme hurjiin bileisiin, joissa oli mukana jotai muutakin kuin pelkkää alkoholia. Sitten kuitenkin ystäväni halusivat jäädä bileisiin hetkeksi, minä kuitenkin halusin lähteä. Kanssani samaan aikaan lähti komea poika nimeltä Jussi, menimme samaan suuntaan ja juttelimme niitä näitä, olin iloinen, etten ollut ainut selvinpäin oleva lauantai iltana. (: Jussin ja minun ilta ei kuitenkaan päättynyt vaan jutteluun, vaan jatkoimme iltaa lähimmässä mäkissä, joka valitettavasti meni jo viideltä kiinni ja jouduimme lämpimiltä penkeiltä siirtymään kylmään ulkoilmaan. Tästä ajattelin lähtevän yhden illan suhteen. Jussi sanoi vanhempiensa olevan mökillä, joten menimme heille yöksi. Aluksi ajattelin, että olisi sairasta lähteä vieraan mukaan, mutta mäkissä olimme saaneet selville, että Jussi oli hengannut samoissa porukoissa kanssani nuorempia kuin olimme. Ajattelin siis meneväni kaverille yöksi. Joimme lisää pari siideriä. Aamulla heräsin Jussin sängystä ihan vaatteet päällä onneksi :D Tästä lähti uusi suhteeni erilaiseen poikaan.

Jussin takia päätin jättää pitkä aikaisen poikaystäväni, meillä ei kuitenkaan mennyt Teron kanssa niin hyvin. Suhteestamme puuttui sitä, jotain. Terolla oli kovaa menoa jokaviikonloppu ja en halunnut olla osallisena siihen enää. Illat päättyivät joskus väkivaltaan ja muihin naisiin. No nyt minulla on Jussi. Emme vielä seurustele julkisesti, mutta olen jo silti syvästi ihastunut häneen.

- Kaikkea ei aina odota, mutta silti jotain voi tapahtua. Joten valmistaudu kunnolla peilinääressä (; jokaiseen tulevaan päivään ja mieti huolella mitä pistät päällesi (alusvaatteita myöten) ennen kuin lähdet ulos, lähdit sitten koiran tai kaverin kanssa.